Thursday, November 26, 2015

Raskausviikko 38

Kahden tunnin maittavien yöunien jälkeen lähdin keskiviikkoaamuna Saloon katsomaan Tipun kaksiviikkoista kaveria. Hurmaava pieni neiti. Tuntui hassulta pitää niin pikkuruista sylissä. Kohta minun pitäisi osata.

Viime yönä muuten nukuin oikein maittavat 8 tuntia. Että yöunet ovat samalla vuoristoradalla kuin tunteeni. Välillä nukuttaa ja välillä ei. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Sektiopäivä tuntuu ihanalta ja jännittävältä ja kamalalta. Ei sitä oikein voi edes ajatella. Katson liikkuvaa mahaa ja yritän ajatella liikkeitä aiheuttavaa Tipua sen ulkopuolelle.

Ja sitten... Meillä on kotona pörrännyt jättikärpänen jo toista viikkoa. Kumpikaan ei ole jaksanut tehdä asialle mitään ja aina siihen törmätessäni oon aatellut vaan että "ai, toikin vielä täällä". Nyt se oli sitten jäänyt kiikkiin pöydälle jääneen glögilasin pohjalle. Emminä voinut sitä alkaa tappaa, meidän lemmikkiä. Odotin P:n kotiin ja sitten keksin, että jos hän heittää sen parvekkeelta alas. Että sillä olisi edes mahdollisuudet. "Niin, märkä kärpänenhän varmasti pärjää Suomen talvessa"... teki kuitenkin niin kuin pyysin.

Tosiaan nyt kun syntymäpäivä on tiedossa, on tämä ollut vähän sellaista "ei malta oottaa"-meininkiä. P:n lähtiessä töihin aamulla sanoin, että "jos ei olisi leikkausta tulossa, tää olisi tällaista vielä vaikka 3 viikkoa." Meille on muodostunut aika kiva rutiini aamuille, juodaan kahvit yhdessä. Katsotaan, millaista meillä on viikon päästä! :)

No mutta, viimeinen kokonainen raskausviikko on siis takana. Todennäköisesti ainakin. Sektio tapahtuu ennen laskettua aikaa (johon olisi tasan viikko, tai nyt jo ollaan 39+1). Ja noh, ainoat sektion peruuttavat asiat kai olisi superruuhka sairaalassa ja se, että Tipu olisi kääntynyt.

Oletan, että olisin huomannut jos Tipu olisi pyöräyttänyt ison päänsä ja n. 3,5 kilon massansa ympäri mahassani. Vaikka välillä kun herään aamulla tuntuu, ettei mahaa olekaan ja välillä napa tuntuu räjähtävän ulos. Pää pönkee edelleen kylkiluiden ohi ylöspäin ja luiset polvet nököttävät vasenta kylkeä vasten, jos makaan oikealla kyljelläni... Vaikka ehkä maha on nyt vähän tipahtanut.

Välillä kävellessäkin olo on vielä täysin raskaana olematon. Ihan silloin tällöin, mutta niin tapahtuu edelleen. Hypähtelen niin kuin mikäkin tyttönen! Sitten alkaa supistaa... Muutenkin välillä kolottaa ja tosiaan vähän supistaa (mutta tosiaan vain silloin tällöin, ei mitään synnytysjuttuja). Verenpainekin on vähän noussut, muttei vielä hälyyttävästi. Edelleen toistan, että vähällä olen päässyt. Toki tässä tosiaan olisi voinut vielä olla 3 viikkoa tätä raskautta :)

Ja se, että Tipu mahtuu vielä "katoamaan" mahaani tarkoittanee, että siellä on sitä tilaa. Ulospäin maha onkin edelleen sellainen, että eräs tapaamani nainen huudahti kauhuissaan sanoessani vauvan syntyvän viikon sisään "Ei vielä, sehän on aivan liian pieni. Sen täytyy antaa kasvaa vielä." Hän luuli minun olevan noin 7. kuulla ja rauhoittui kyllä, kun kuuli vauvan olevan jo täysiaikainen.

Viime viikolla piti vielä kiirettä, mutta nyt olen vähän rauhoittanut menoa. Viikonloppuna käytiin P:n kanssa treffeillä lauantaina ja kavereiden kanssa vielä brunssilla sunnuntaina ja leffassa katsomassa alkuperäinen Disneyn Pieni merenneito -animaatio. Vesijumpassakin kävin vielä viime viikolla ja kävelyllä sen lisäksi lähes joka päivä...

Kaupungilla on vähän sellainen jännä olo, että hei täällä mä vaan kuljen ihmisten keskellä ja kohta olen äiti! Ettekö tajua?!

Tipulla kai on jo kaikkea. Sänky on pedattu meidän huoneeseen, tarkoituksena olisi pitää pinnasänky kiinni meidän sängyssä. P:n sukukehto odottaa olohuoneessa. Kudoin muuten pienet sukatkin vihdoin! Sektio-ostoslistalla on vielä jättikokoiset puuvillaiset mammakalsarit. Sain viime hetken vinkin, että sellaiset on mukavimmat leikkaushaavan kanssa. Harmi, että nämä "bikinit" on heitetty roskiin ;)

Ainut oleellinen asia, mikä pitää vielä opetella, on turvakaukalon kiinnittäminen autoon :D Että saadaan hänet kotiin!

Saadaan hänet kotiin!

Ja viimeinen tasaviikkokuva. Tai siis 39+1, koska eilen ei keretty :) Ja painonnousu oli humpsahtanut melkein 14 kiloon. Sanoisin, että sitä turvotustakin siinä varmaan on... Isotäti sanoi viime viikolla, että "oletpa pahan näköinen naamasta, sulla on varmaan vaikeaa". Muuten olen lähinnä saanut kivoja kommentteja mahasta ja muusta. Kukaan tuntematon ei ole kommentoinut saati hiplaillut. Liittynee siihenkin, että maha on suht pieni ja piilossa vaatekerrosten alla. Pari ihanaa aurinkoista pakkaspäivää olikin tuossa  jo!

No comments: