Thursday, October 15, 2015

Raskausviikko 32

No nyt oli tapahtumarikas viikko raskaushommien suhteen. Ja tekstikin tulee päivän myöhässä, kun on näitä äitiyslomaa edeltäviä kiireitä tässä :)

Tai olo/raskaus ei ole mitenkään muuttunut. Tai sillä tavalla, että ekaa kertaa alkaa olla sellainen aika tuhti olo. Esitin jo yhtenä aamuna P:lle pingviinikävelyä, jonka suuntaan huomaan kävelytapani muuttuvan. Tai voipi olla, että oon tulossa kipeäksi taas. Mutta olo on sellainen (oliko joku ärsyttävä mainos tällainen joskus, mikälie?) maha, maha, maha!

Töissä ekaa kertaa tuntematon kollega uskaltautui kahvikoneella tiedustelemaan, että "kyllä nyt näyttää jo niin selvältä vauvamahalta, että uskaltaa kysyä vai tuleeko tästä nyt sellainen maailman vaivaannuttavin tilanne?" Kotitalon rappukäytävässä naapurinmies tuli onnittelemaan oikein kädestä pitäen "olet näköjään pelannut jalkapalloa." Ööh, joo kai niin totta...

Neuvolassa kesäterkka oli vaihtunut meidän omaan terveydenhoitajaan. Hän arvioi mittaamalla ja käsin kokeilemalla Tipun ihan keskikäyrälle (vähän harmitteli aiempien arvojen puuttumista) ja totesi vauvan olevan poikkitarjonnassa. Eli niin kuin arvelinkin. Pää toisella sivulla ja pylly toisella. Jalat ja kädet alaspäin. Siksipä mua ei pissata koko ajan, mutta välillä tosiaan saan monoa virtsarakkoon. Ja pää puolestaan on se, joka sitten kaivautuu tuonne kylkiluiden alle aiheuttaen sen epämukavan tunteen. Selittää myös mahan joka puolelle kasvamisen ja sen, että mun on aika helppo vielä kyykistyä.

Ihan ihannetilaksi terveydenhoitaja kutsui tätä poikkitarjontaa, jos vaan vauva tosiaan tässä myöhemmin kuitenkin kääntyy. Vatsaa veivaillessa hän kyllä totesi myös, että kääntäminen varmasti onnistuisi myös, kun on "hyvänkokoinen ja eikä yhtään supistusaltis kohtu". Ja liikkuvainen vauva.

Ainoastaan, jos sattuisi niin, että synnytys käynnistyisi nyt täysin ennen aikojaan vesien menolla niin sitten pitää lähteä sairaalaan kylkimakuulla. Mutta tätä tilannetta terveydenhoitaja kutsui "lottovoitoksi" eli aika harvinainen varmasti.

Hemoglobiinikin oli lähtenyt nousuun. Painosta ei ole toistaiseksi kukaan sanonut mitään eli sekin siis tosiaan ihan ok-mallilla edelleen. Vaikka on nyt tää maha, maha, maha!

Viikonloppu meni aika iiseissä tunnelmissa. Perjantaina illastin bestiksen kanssa ja join lasin skumppaa (muutaman kerran olen juonut lasillisen). Lauantaina ja sunnuntaina siivoiltiin taas kotona ja käytiin pitkällä kävelyllä (jonka jälkeen jalat olivat kyllä ihan muussia) ja veneellä piknikillä.

Ja lauantaina oltiin aivan huikeassa synnytysvalmennuksessa. Oon niin onnellinen, että P tuli mukaan. Molemmat saatiin hirmuisesti ajateltavaa ja tietoa, synnytys onkin ollut siitä asti aktiivisesti puheissa (keskusteluissa on vilahdellut myös aivan uusi konsepti nimeltä Antti Tuisku -synnytys... ha ha). Samalla alkaa ne omatkin toiveet synnytyksen suhteen hyvin hahmottua. En tiedä vielä paljonko haluan jakaa niitä etukäteen, koska suhtaudun niihin tosiaan toiveina enkä suunnitelmana, koska mitä vaanhan voi tapahtua (esimerkiksi tämä pysyminen poikkitilassa torpedoisi lähes kaikki toiveet). Aion kuitenkin valmistautua paremmin kuin olin alkuraskaudesta suunnitellut. Silloin suunnitelmana oli paukata synnärin ovesta sisään ja sanoa, että kaikki käy, kertokaa te mitä tehdään.

Ja miksi se on vähän hankalaa puhua toiveistani? Olen tällainen perinteinen suomalainen, josta tuntuu ettei mitään saa vaatia ja että systeemin tapa on ainoa oikea tapa. Varmasti kaikki tietävät minua paremmin ja minun vaan pitää ottaa kaikki annettuna

Ja sitten luen tällaisia juttuja - HS: "Paa jalat auki!" - Jorvin  kätilöt todistavat iloa, surua ja tuskanhuutoja. Tosi hyvä juttu ja paljon sain uutta tietoa. Mutta tässäkin jutussa on pieni syyllistävä sävy "vaativia synnyttäjiä" kohtaan, jotka "ajattelevat tietävänsä paljon". Jostain syystä on tähänkin juttuun sisällytetty sellainen fiilis, että valmistautuminen on pahasta ja tuo minunkin eka ajatus siitä, että menen sinne ihan takki auki on se oikea... Älä nyt ainakaan googlaa tai hanki tietoa, hullu!

Noh, pieni avautuminen siinä sitten :) Itse koen, että valmistautumisesta huolimatta tai siis sen ansiosta minulla on ihan realistiset odotukset synnytystä kohtaan.

Tää ylimääräinen synnytysvalmennus oli siis tällaisen tahon: Babyjoy. Jonkun verran pitäjä Tara myös kiertelee Suomea eli kannattaa tsekata, josko pääsisi joskus häntä kuuntelemaan. Pk-seutulaisille odottajille suosittelen lämpimästi! Todella mahtava tyyppi ja kuten sanottu tosi informatiivinen luento. Ihan toisessa maailmassa kuin neuvolan tarjoamat.

Ja osa 2 neuvolan perhevalmennusta sattuikin sitten maanantaille. Siellä puhuttiin jo imetyksestä ja vauvan kylvettämisestä, mutta ihan rehellisesti sanottuna mulla on ajatukset nyt niin siinä synnytyksessä, että sen jälkeisiä touhuja on vähän vaikea ajatella. Vaikka tsädäm, siitähän se heti alkaa sekunnilleen sen jälkeen kun synnytys on ohi. Tsädäm, olemme vanhempia! Tsädäm, imetä ja kylvetä ja älä tiputa!

Suurin anti perhevalmennuksesta oli, että keräsin paikalla olleiden naisten yhteystiedot ja perustin meille Facebook-ryhmän. Muutaman kanssa voisi jopa ihan muutenkin synkata ja kai sitä johonkin pisteeseen riittää sekin, että meillä on sitten ne vauvat.

Ja tsädäm! Tajusin, että ensi kesänä on sekä jalkapallon EM-kisat että olympialaiset! Ja mä oon kotona. Eli satakoot vaikka räntää, me penkkiurheillaan Tipun kanssa ihan huolella.

Ja Tipu-kalenterissa ollaan jo viimeisessä liitutaulussa. Alle 50 päivää menoa jäljellä, 230 jo takana. Duuniaamukammassa on 7 piikkiä. Tsädäm tsädäm tsädäm!

Oon alkanut vähän kuvaamaan mahaa enemmän, että jäis sitten jotain muistoja kuvinakin. Tällä viikolla aiheena varjokuvaus.
Tässä tavoittelin herkkää tunnelmaa ilta-auringon heittäessä varjoa olohuoneen seinään, mutta joo... lopputulos näyttää vähän paksulta lapselta. Ja kiva tukkapörrö.
Tätä teosta kutsun nimellä: Jättiläisnainen uhkaa kyläläisiä sauvakävelykepeillään.

No comments: