Wednesday, July 22, 2015

Raskausviikko 20

Kyllähän tätä viikkoa vähän leimasi se rakenneultran odotus. Eikä tässä nyt oikeastaan muuta erikoista tapahtunutkaan. P ehkä tunsi ensimmäisen kerran vatsan päältä "jotain" (se on kai näin alkuun isän rooli, nähdä, kommentoida, tuntea "jotain"). Ihan selkeää se ei oo vielä vatsan sisälläkään se liikehdintä vaan enemmän sellaista epämääräistä muljaamista, että selkeämpiä liikkeitä vielä odotellaan...

Melkoisen etuoikeutettua on kyllä, että saa tällä tavalla ultrista väliaikatietoja ja pääsee oikeasti näkemäänkin lapsensa hänen vielä ollessa "näkymättömissä". Onhan se nyt ihan uskomatonta! Ja siis miten ihmiset on ennen kestäneet koko tämän ajan ihan ilman mitään tietoa mistään?

Itsellä ajatuksissa pyöri pääasiassa, että onko kaikki hyvin? Sen, että ei olisi, ajattelminen tuntui kuitenkin liian pelottavalta, joten käänsinkin ajatukset sitten siihen sukupuoleen. Tuntui sekin hurjalta, että sen saisi tietää. Ihan pian.

Se on hassua, miten joitakin asioita odottaa ihan hirveästi innolla ja jännityksellä. Oli niin kutkuttavaa, että kahden kuukauden päästä meillä on se rakenneultra. Kuukauden päästä me tiedetään sukupuoli... Iiiks. Pari viikkoa ja me nähdään taas vauva...

Sitten pikkuhiljaa se kutkutus muuttuu ihan pieneksi peloksi ja sitten paniikiksi ja päivää ennen tapahtumaa toivoisi, ettei se vielä tulisikaan ja saisikin nauttia tietämättömyydestä. Jos siellä onkin jotain kamalan pahasti vialla. Ignorance is bliss!

Meidän kohdalla kaikki oli kuitenkin onneksi hyvin ja tietämättömyys vaihtui uudenlaiseen autuuteen. Tipu on tekstikirjatapaus, kasvaa keskikäyrällä, painoarvio hipoo jauhelihapakettia, sydämessä on neljä kammiota ja napanuorassakin tarvittava määrä suonia. Kaikki juuri niin kuin pitääkin. Naamaa hänellä taisi kutittaa kun sitä piti hinkkailla. Käsien mesoessa ruudulla tunsin vatsassa sitä tuttua muljaamista. Kreisiä.

Sukupuolestakin saatiin arvio. Se jääköön nyt kuitenkin ainakin toistaiseksi vaan meidän tietoomme.

Olen tässä alkuraskauden odotellut sitä sellaista onnentunnetta. Raskaus oli toivottu ja odotettu, mutta jotenkin sitä ei kuitenkaan sisäistänyt enkä missään vaiheessa ole ollut tästä asiasta mitenkään onneni kukkuloilla. Vaan se on ollut sellaista vähän, että tässä nyt mennään ja jotain tapahtuu ja vatsaakin muljaa ja joku pieni vaatekappale on ilmestynyt kaapin perukoille. Puhutaan jostain Tipusta ja hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen pohditaan alustavasti jonkunlaisten vaunujen ostoa ja mietitään että ehkä tossa meidän lavuaarissakaan ei oo kätevää vauvan peppua pestä (btw meidän lavuaarissa peppua pesseet, onko kätevää?).

Sitten siinä hetkessä ihan yllättäen siellä sairaalan vastaanottohuoneessa katseltiin meidän tervettä, jo ihan oikealta ihmiseltä näyttävää vauvaa ruudulta ja päiviteltiin sukupuolta ja oltiin ihan tippa-linssissä-onnellisia. Että siinä on meidän lapsi ja me kuulutaan yhteen, just me kolme. Ja että onhan se nyt maailman ihmeellisin asia.

Tipu 6, 9, 12 ja 20 viikkoa

No comments: