Thursday, June 18, 2015

Raskausviikko 14

Viikko 14 Puhun jo "sujuvasti" äitiyslomasta ja turvakaukaloista. Tai ainakin leikin sujuvaa, ei tämä touhu vielä ihan niin konkreettiselta tunnu, että tuntuisi oikealta elämältä. Mun sisällä asuu muuten toinen ihminen! Heh, kuulostaa lähinnä joltain vitsiltä.

Huomaan Facessa, että vanha työkaveri myy ihania lastenvaatteita kirpparilla. Varasin häneltä muutaman vaatteen, vaikka se tuntuu edelleen aika ennenaikaiselta. 

Viikonloppuna kaasoilin parhaan ystäväni polttareissa. Ihana ja älyttömän hauska ja morsiamen mukaan onnistunut viikonloppu. Maalaismiljöö, mökkeilyä, pelejä, hyvää ruokaa, muisteloita, lavatanssit ja karaoketaksi. Niillä päästiin jo aika pitkälle :) Ja miten ihanaa oli tehdä morsian onnelliseksi, sehän se oli tietysti kaikkein tärkeintä!

Maanantaina odottaakin sitten järkyttävä krapula. Ja siis täysin ilman muiden juhlijoiden harrastamaa jekun juomista. 90 % krapulasta taitaakin olla pelkkää univajetta. Tuleeko ensi vuodesta yhtä krapulaa?

Ennen tälle viikolle sijoittuvaa toista neuvolaa näin unta, että olin lihonut jo hurjasti ja kaikki meni muutenkin pieleen. Todellisuus oli taas toisenlainen ja kaikki vaikutti edelleen hyvältä ja sikiön sykekin kuului vahvana.

Neuvolantätikin huomaa, ettei vatsani ole juuri kasvanut, mutta varoittelee että se voi käydä sitten todella nopeastikin.

Olen taas huomaavinani joitain pieniä tuntemuksia vatsan oikealla puolella. Iltaisin välillä vihloo myös alaselkää oikealta puolelta.

Näen pari kuukautta sitten vauvan saaneen työkaverini. Hän sanoo, ettei asia koin konkreettiselta tunnukaan ennen kuin se lapsi on sylissä. "Siinä on sitten joku, josta sinä koko loppuelämäsi huolehdit."




No comments: