Sunday, June 14, 2015

Alkuraskaus (raskausviikot 1-10)

Eräänä maaliskuun loppupuolen arkiaamuna tihrustimme P:n kanssa juuri tekemääni raskaustestiä kotimme kirkkaimman valon alla keittiössä.

"On siinä."
"Emmä näe."
"Onhan siinä ihan selvä."
"No ehkä jotain."

Hetkeä myöhemmin. "Tästä sai hei kännykällä kuvankin, kato nyt. On siinä."

Samana iltapäivänä näytin kuvan vielä parhaalle ystävälleni lounastreffeillä (vain parhaallee ystävälle voi näyttää jotain, minkä päälle on pissannut). Hänkin näki siinä kaksi viivaa.

Seuraavana sunnuntaina digitaalinen testi toi vahvistuksen asiaan. Raskaana 1-2 siinä luki. Ihan selvällä suomenkielellä, enää ei tarvinnut arpoa. Elettiin noin 4. raskausviikkoa. Päälimmäinen ajatus oli HUI!

Viikolla 5 juhlittiin parhaan ystävän luona tupareita. Vanha hörppäsuu olisi tietty jäänyt heti kiinni, joten pullotin alkoholitonta viiniä tavalliseen viinipulloon.Vinkki vaan kaikille samaisen ongelman kanssa painiskeleville.

Raskausoireita ei vielä näkynyt eikä kuulunut. Asiasta ei myöskään paljoa puhuttu, vaikka se mielessä tietysti olikin. Oltiin vaan niin kuin ei oltaiskaan.

Viikolla 6 kuultiin gynekologilta sanat "kyllä täältä sydämensyke löytyy, onnea" ja nähtiinkin se pienen pieni läpättävä täplä ultraäänilaitteen ruudulla. Sen jälkeen vähän uskalsi jo puhuakin asiasta.

Samalla viikolla alkoi todella lamaannuttava väsymys ja huonovointisuus, jos meni liian pitkään syömättä. Välillä piti herätä yölläkin syömään.

Viikolla 7 näin ensimmäistä neuvolaa edeltävänä yönä unta, että neuvolassa piti syödä mustikanvarpuja ja hiekkaa. Todellisuus oli onneksi vähän toisenlainen.

Neuvolantäti kysyi, että haluammeko meitä puhuteltavan isänä ja äitinä? Se vähän hämmensi.

Ostin kaupasta ensimmäisen pienen vaatteen hetken mielijohteesta.

P lähti purjehtimaan kahdeksi viikoksi ja itse käväisin viikonloppumatkalla ystävän luona Frankfurtissa. Ihana reissu ja lomalla väsymyskään ei tuntunut niin paljon vaivaavan ;) 

Viikon 8 alkupuolella yritin jo tiirailla josko vatsa olisi kasvanut. Näytin lähinnä turvonneelta ja farkkuja vähän kiristikin aina iltaisin töistä kotiin tullessa.

Joinain aamuina söin kolme aamupalaa, kun tuntui että huono olo puski väkisin päälle. Ei oksentamista, onneksi! Väsymys painoi ja arki-iltaisin makasin lähinnä töiden jälkeen sohvalla.

Tässä vaiheessa oli jotain mielitekoja ja ällötyksiä. Kurkku ja aiemmin niin suuri suosikki parsa eivät oikein enää maistuneet. Mandariinit ja kukkakaali sitten taas maistuivat reippaissa määrin. Jäätelöhammasta kolotti päivittäin, mutta jo ennen raskautta alkanut arkisokerilakko piti.

Vapun otin vastaan selvinpäin ensimmäistä kertaa varmaan yli 15 vuoteen (kröhöm) Rukalla siskonperheen kanssa. Rinteeseen olisi tehnyt mieli, koska aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta tällä kertaa en uskaltautunut, koska viime kerrasta on siinäkin asiassa yli 10 vuotta ja pyllähdysriski olisi ollut aikamoinen.

Sain siskontyttö Aadalta myös elämäni ensimmäisen äitienpäiväkortin. Hän ei siis tietenkään tässä vaiheessa raskaudesta tiennyt eikä kortin tekovaiheessa siskonikaan tiennyt ja olikin sanonut Aadalle, että Heenu-täti ei vietä äitienpäivää kun hän ei ole äiti. Aada oli silti halunnut kortin tehdä. Liikkistä!

Viikko 9 alkoi superväsyneenä. Uusi suursuosikki löytyi: vispipuuro kylmällä maidolla. Aaa, meinasin itkeä kun tähän herkkuun pääsin käsiksi. Eikun itse asiassa vähän itkinkin.

Itkin myös liiskaantunutta etanaa lenkkipolulla ja kaikkia haikeita biisejä. Hormonit?

Muut oudot oireet vähän huolestuttivat ja kävin uudelleen yksityisellä gynekologilla. Kaikki oli hyvin ja tyypistä erottui jo pää, kädet ja jalat. Ja jättimäinen napanuora (se yllätti, kun eihän sitä myöhemmissä ultrakuvissa näy). Homma alkoi taas tuntua vähän todellisemmalta.

P tuli reissultansa ja toi pikkuruiset sukat tuliaisiksi. Niin pienet! Taas pääsi pieni itku.

Loppuviikosta väsymys alkoi hieman väistyä onneksi juuri ennen seuraavaa reissua.

Viikko 10 alkoi äitienpäivänä. Sitä "vietettiin" jääkiekon MM-kisoissa Tsekeissä.

Jostain luin, että näillä viikoilla sikiö alkaa aistia äidin tuntemuksia ja voin kertoa, että tunteita ei tällä viikolla puuttunut. Pelien jännityksestä ja riemusta pettymyksiin ja hetkellisesti jopa raivoon. Koko tunneskaala tuli käytyä läpi. Tietääpähän muksu ainakin nyt alusta asti, ettei tule tylsää olemaan.

Reissu oli ihan mahtava! Ja selvinpäinkin voi katsoa jääkiekkoa ;) Matkakumppanieni mielestä olisin ansainnut sen ansiosta mitalin, mutta eipä tehnyt edes tiukkaa. Oli niin hauskaa koko ajan.

No comments: