Thursday, December 15, 2011

Gud Jul 15

Tänään teimme hyvää vähän tarkoituksella ja puoliksi vahingossa. Äiti ja minä siis.

Käytiin viemässä vanhainkodissa asuvalle mammalle (isotäti) joulutervehdys. Satuttiin paikalle juuri kun siellä oli alkamassa joulujuhlat.

Näin tänä vuonna sen virallisen Lucia-kulkueen Helsingissä, mutta voin kertoa että vanhainkodin versio oli tuhat kertaa liikuttavampi. Harmaahapsinen nainen kulki rollaattorilla kulkueen kärjessä Lucia-kruunu päässä ja näytti ylpeältä tehtävästään.

Liikuttavia olivat myös joululaulut. Mehän äidin kanssa tuhrattiin itkua siellä huoneen nurkassa, kun mummot veisas Varpusta jouluaamuna. Mamma ei tainnut taaskaan tuntea, mutta seura toivottavasti ilahdutti.

Tämä joulu on sellaista aikaa, että tupataan puhumaan paljon vanhusten yksinäisyydestä. En halua asiasta sen kummemmin jeesustella, vaikka asia itselle onkin hirmu tärkeä.

Aiheeseen kuitenkin liittyen, vaikkei joulusta olekaan siinä kyse, mulle tulee aina mieleen tämä tositarina ajalta, kun olin vielä sairaalassa töissä...

Osastollamme oli yhtenä kesänä eräs Herra R. Hän köpötteli rollaattorin kanssa, oli jo hieman höperöitynyt ja kärsi useista pitkäaikaissairauksista. Perhettä eikä lähisukulaisia ollut. Minulle (varmasti muillekin) hän lupaili timantteja ja kaikenlaista hyvää elämää Kaivopuistossa sijaitsevassa linnassaan (en tiedä oliko tätä oikeasti), jos vain mentäisiin naimisiin.

Noh, Herra R ja minä ystävystyimme kesän aikana. Minä tein selväksi, että morsianta minusta ei hänelle tule, mutta kahvikupposet voin oleskeluhuoneessa juoda aina ehtiessäni. Hän oli kerrassaan vastustamattoman hellyyttävä tyyppi.

Herra R. täytti loppukesästä 80 vuotta. Osastolla puuhailtiin hänelle jonkunlaista juhlallisuutta, koska ketään ei ollut odotettavissa sitä hänen kanssaan juhlistamaan ja se suretti kaikkia Herra R:stä pitäviä jo etukäteen. 

Tuli sitten juhlapäivä ja osastolle ilmestyy kolme todellista vanhan ajan herrasmiestä kukkapuskineen ja kakkurasioineen. He esittäytyivät Herra R:n postimerkkikeräilytovereiksi vuosien takaa. Olivat muistaneet vanhan ystävänsä merkkipäivän ja tulleet sitä viettämään.

Itse liikutuin tapauksesta niin, että ravasin koko loppupäivän vessassa pyyhkimässä kyyneleitä. Ne valuvat väkisin vieläkin kun mietin tuota päivää, Herra R:n hämmentynyttä, mutta otettua hymyä, vanhojen miesten suoria selkiä ja kukkapuskan värikkyyttä.

No comments: