Friday, May 13, 2011

WWF:n öljyyntyneiden eläinten hoito -koulutus

(Teksti oli tallentunut Q:n readeriin, kiitos palautuksesta siis hänelle)

Siinäpä syy alkuviikon radiohiljaisuuteen. Osallistuin kyseiselle kurssille ma-ke. Ihanaa ja huippumielenkiintoista vaihtelua toimistoelämään, kun sai olla ulkona ja tehdä fyysistä homma. Ja mitkä kelitkin sattui!

Ensimmäinen päivä oli teoriaa. Luennoimassa kävivät pelastuslaitoksen ihmiset, eläinlääkärit, Eviran asiantuntijat ja WWF:n omat työntekijät. Opittiin, mitä työ sisältää, miksi sitä kannattaa tehdä (ja toisaalta miksi jotkut vastustavat), työturvallisuudesta ja eläinten (lähinnä lintujen) käyttäytymisestä, uhanalaisuudesta ja niiden käsittelystä. Tiesittekö muuten, että kaatopaikkojen sulkeminen on ajanut naurulokkikannan jo tarkkailulistalle eli lähelle suojelutasoa?

Tiistaina ja keskiviikkona kokeiltiin sitten oppimiamme asioita käytännössä.

Tiistaina käsiteltiin kuolleita lintuja siirrettävissä lintujen pesukonteissa (kyseiset suomalaiskontit on ainutlaatuisia maailmassa toistaiseksi) Porvoon pelastuslaitoksella. Pesin kuolleesta joutsenesta öljytahran. Toiselle kuolleelle joutsenelle laitoin ruokintaletkun. Seurasimme myös kuolleen lokin raadonavausta ja kokeilimme erilaisia lintujen pitelyotteita.

Kuolleisiin eläimiin koskeminen kuulosti vielä tiistaiaamuna ylitsepääsemättömältä, mutta kun se joutsen tuotiin syliin (päällä täydet suojavarusteet), ei se niin pahalta sitten tuntunutkaan. Ja kaikki eläimet olivat tietysti kuolleet luonnollisista syistä.

Keskiviikkona tutustuimme Heinolan lintutarhaan, kokeilimme lintujen kiinniottamista ja suunnittelimme oikeata operaatiota.

Kuulostaako ihan oudolta tavalta viettää alkuviikkoa? Mietinhän mä itsekin, että olenko ihan hullu kun otan töistä palkatonta, että pääsen tällaiseen vapaaehtoistoimintaan mukaan... Ehkä, mutta kyllä se kannatti. Ihan vaan se hyppy pois arjesta ja omalta mukavuusalueelta täysin toisenlaiseen maailmaan. Tärkeää ja rankkaa työtä. Mielenkiintoinen kokemus ja huipputyyppejä.

Koko koulutus tapahtui asiantuntijoiden, eläinlääkärien ja pelastuslaitoksen koordinoimana ja täydessä valvonnassa. Mielestäni on tärkeää painottaa tätä faktaa, tiedän että vastaava toiminta helposti leimataan huuhaaksi.

Jos WWF:n öljyntorjuntajoukot kiinnostavat, liittyä voi järjestön nettisivuilla mukaan kuka ja koska tahansa. Vapaaehtoiset siis myös keräävät öljyä rannoilta tämän eläinten pelastustoiminnan lisäksi. Itse ajattelin vielä käydä jonkun perustorjuntakurssin jossain välissä.

Mitään sitoumusta ei joukkoihin kuuluvalla ole osallistua koulutuksiin tai oikeaan torjuntatyöhönkään. Kutsu toki käy, jos katastrofi sattuu, muttei ole pakko. Ja toivoahan täytyy, ettei näitä taitojaan joutuisi koskaan käyttämään.

1 comment:

S-K said...

Vau kuulostaapa super mielenkiintoiselta!!